Kun aikoinaan tuli paljonkin matkusteltua, niin kivihulluna haalin rannoilta kauniita kiviä ja simpukankuoria. Niitä sitten säilöin kenkälaatikoissa. Sitten yhtäkkiä työpaikka meni alta, teki konkurssin ja minä jäin työttömäksi. Jossain vaiheessa muistin kenkälaatikkoaarteeni, löysin sopivan alustan kellarista metri kertaa puolmetriä. Siihen sitten reilu kerros erikeeperiä ja eikun kiviä latomaan ja lopuksi lakkaa päälle, jotta kivien väritys tulisi esille. Se oli hauskaa. Siinä samalla tein matkat uudelleen, kun melkein joka kiven kohdalla muistin mistä se on löytynyt. Samalla otin työttömyysaikaa hyötykäyttöön. Nyt olen todella iloinen, kun kivitaulu on olemassa. Sitä katsellessa voi tehdä matkat uudelleen, aistia Välimeren lämpöisten laineiden liplatuksen, rantojen tuoksun, muistella ihania matkakumppaneita. Taulussa on yksi elämänvaiheeni, iloineen ja kommeluksineen. Se on todellinen muistopankki!