Kiitos kukkasin!

Minä haluan kiittää teitä hienot ihmiset, kun jaksoitte myötäelää kanssani ja kestää Kiirepakolaisen riehumiset. Minä luulen, että Kiirepakolainen oli olympialaisrasittunut, hän kun viimeistä 50 km:n matkaa hiihti muutaman kuukauden....ja piti siitä aikaerostakin toipua. Ja kaikkihan sen tietää, että väsyneenä ja stressaantuneena ihminen saattaa menettää malttinsa, pienestäkin. Pidin sille puhuttelun. Rakentavan keskustelumme päätteeksi Kiirepakolainen myönsi itsekin, että ehkä pieni stressiloma on tarpeen. Niinpä hän pakkasi, muonitti aluksensa, otti apulaisensa mukaan ja nostivat purjeet. Kohti uusia haasteita sanoivat menevänsä.

Vähän tuli kyllä haikea olo, kun katsoin horisonttiin katoavaa pikkupurteloa, laulunrähäkkä kantautui pitkin veden pintaa hitaasti pimenevässä illassa. Auringonlaskua kohti matkasivat, huomasin. Hieno homma, siellähän ne sulavedet ovat, etteivät jää ahtojäihin. Pieni kade valtasi mieleni, kun katsoin heidän keinuvaa menoaan ja kuuntelin iloista lauluaan, mutta sitten järki kuiskasi, että täytyyhän jonkun jäädä tärkeysasioita hoitamaan. Niinhän se on, aina joku jää rannalle ruikuttamaan ja tärkeyttä? ylläpitämään. Siitä olen kyllä mielissäni, että huomasin pakata Kiirepakolaisen reppuun kertakäyttöastiat......

Minä arvelen, että he matkaavat kohti Hankoa, sitten Turun saariston kautta Poriin ja Kokemäenjoelle ja sieltä Köyliönjokea pitkin torpalle elpymään, ehkä menevät kiven taaksen lepäilemään ja voimia keräämään orastavaa kesää varten.

Niin ja PS:nä: Kiirepakolainen pyysi puolestaan välittämään hienoille ihmisille keväisen kukkatervehdyksen, "laita jotain kesäistä" se lähtiessään huikkasi.

Joten teille, hienot ihmiset: