TARINA

Tarina vaeltsi edestakaisin huoneesta toiseen pienessä kaupunkikaksiossaan. Etelään..pohjoiseen...etelään...pohjoiseen. Etelässä se katsasti ikkunasta kaupungin kattoja, pohjoisessa piipahti parvekkeella, hönkäsemässä. Tarina oli ihan tyhjä, kuin tyhjiinpuhallettu munankuori. Joku kuitenkin sen sisällä palotti. Tarina pohti, että jostain pitäis löytää jutun juuri. Oikein sellainen kunnon jutun juuri, joita joskus metsässä näkee kanervikossa kiemurtelemassa. Jokainen tarinahan tarvitsee kunnon jutunjuuren. Se katsoi jääkaappiin, josko sieltä jutun juurta löytyisi. Porkkanaa, lanttua, kurkkua, valkosipulia, punasipulia.. Olishan siinä juurestakin, mutta olisko niistä jutun juureksi. Pyöritteli porkkanoita käsissään, ”ihan ovat mykkiä ja kylmiä, ei niistä mihinkään ole”, päivitteli ja asetteli porkkanat takaisin jääkaapin vihanneslaatikkoon ja pohti, että oliskohan luomuporkkanoista kenties löytynyt parempaa jutunjuurta....

Tarinasta tuntui, että sen pää kutistuu, muuttuu rusinaksi. Silloin sen jutunjuurten vastaanottokyky heikkenee, eikä se enää sitten voi kasvaa. Se oli kuullut, että jotkut tarinat olivat joutuneet liimakoneeseen ja puristavien pahvien väliin, sitä kauhistutti jo pelkkä ajatuskin. Ja se tiesi, että oli olemassa sellaisia taloja, johon pahvikantiset, liimatut tarinat ahdettiin hyllyihin, vuosikausiksi. Siellä niistä sitten käytiin pölyjä pyyhkimässä, jotta liimakannessa oleva tarinan nimi näkyisi, jos joku haluaisi siihen tutustua. Tarina ei halunnut sellaiseen alistuksen tilaan. Se halusi kulkea merillä ja mailla, turuilla ja toreilla, kuulostella ja ihastella.

Tarinalle tuli ihan tuskan hiki, kun sen ajatukset palasivat liimakansiin ja pölyisiin hyllyihin. Se meni jääkaapille, otti sieltä porkkanan ja virvoittavaa juomaa ja meni pohjoiseen, parvekkeelle. Istui parveketuolille, otti virvoittavaa juomaa ja puraisi porkkanaa, istui siinä kysymysmerkkinä. Parvekkeen ohitse lensi lokki. Siitä irronnut sulka leijui parvekkeelle, Tarinan jalkojen juureen. Tarina kumartui ottamaan sulan ja huomasi jalkojen juuret. Se riemastui. Ajatteli, että siinähän sitä jutun juurta, otti sulan käteensä, piirsi sillä ilmaan kauniita koukeroita ja päästi ajatuksensa vapaaseen lentoon.