Kiirepakolaisen ja perämiehen merimatka Helsingistä Hangon, Turun ja Rauman kautta Köyliön torpalle pääsiäistä viettämään on ollut kommelluksia ja havereita täynnä. Ensin hajos purresta köli, ostettiin kalastajapaatti tilalle. Perämies nukahti vahtivuorossa ja suunti laivaväylälle. Otti uuden kurssin ja karautti kiveen, sokka poikki ja pohjassa vuoto. Lähestyvän pääsiäisen johdosta mukana oli onneksi luuta. Muonitettiin luuta ja syyhkästiin taivaalle. Laskeuduttiin Raumalle ja hankittiin tipuja torpalle vietäväks ja mentiin Noitien majataloon lepäämään. Majatalon isäntä ei ollut lainkaan eläinystävällinen, sanoi että koirasta lähtee karvoja, ja että tiput rääkyy ja sotkee, niin että muut asukkaat häiriintyvät. Väitti vielä, että Kiirepakolainen ei oo oikea noita, vaan valepuvussa...ja ajoi koko revohkan kuutamolle. Matkaa Köyliön torpalle oli vielä 43 kilometriä, jalkapatikassa aikamoinen matka. Kun luutakin hajosi laskeutumisrytäkässä...ei auennu laskutelineet..keletana. 

Liftattaisiinko, ehdotti perämies. Yritettiin, mutta eihän meitä kukaan kyytiin huolinut. Istuttiin metsänreunaan pohtimaan vallitsevaa tilannetta, torppa olisi niin lähellä, mutta kuitenkin kaukana. Tipuillakin alkoi olla kylmä ja nälkä ja ne sanoi, etteivät kävele enää metriäkään, ja että jos ei olosuhteet parane, niin alkavat pääsiäistipulakkoon! Kiirepakolainen siitä heti nuotiota kyhäämään, pisti luudan palamaan alkajaisiksi, kuivaa puuta kun oli. Perämies kaivoi lumen alta tipuille jotain siemeniä ensihätiin ja mutisi, että kunnon merikarhun arvolle ei sopinut tämmöinen kuono mullassa rypeminen. Kiirepakolainen kuunteli ympärillään kiihtyvää napinaa ja teki pikaisen tilannearvion: Kaikki epäonnet ja haverit ja vastoinkäymiset huomioon ottaen epäonnen kääntämiseksi oli tartuttava viimeiseen oljenkorteen. Päätöstä ei tehty kevein perustein, sillä oljenkorsia ei riittänyt loputtomiin ja niitä voitaisiin tarvita vielä myöhemminkin.  Otti kännykkänsä ja soitti Onnenpipanat hätiin......

- jatkuu -