TAKSI

Kiirepakolainen mönki sisään tienvarteen pysähtyneeseen taksiin, hyvä että on tilataksi, ajatteli. Alkoi lihaksissa jo matkanteko tuntua, kun vääntäytyi etupenkille. "Iltaa", sanoi, "saataisiinko kyyti Köyliön torpalle"...."no mutta, tääpäs sattui, meidän Kylätaksihan se siinä...tämäpäs sattui onnekkaast"i!! Kylätaksi sanoi, että "kyllä kyyti luonaa" ja sanoi että oli Rauman keikalta tulossa ja kotiin menossa. Meillehän se oli oikein onnenkantamoinen, kun Kylätaksi asuu ihan meiän lähellä, sokerijuurekaspellon toisella laidalla. Kiirepakolainen pyysi avaamaan takaoven, että muu revohka pääsisi sisään. Kylätaksi katseli hieman hämmentyneenä meikäläisen matkaseuruetta, mutta kunnon Kylätaksina se on kaikkeen tottunut ja sanoi että hyppikää sisään vaan, kyllä sinne mahtuu. Kuljettihan se koulukkaitakin päiväsaikaan... Takaosassa onnenpipanat myhäilivät ja läppäsivät kättä...selvästi alkoi olla onni myötä.

Kuutamossa siinä köröteltiin ja Kylätaksi kertoi paikallisuutisia ja minä matkastamme. Kun tultiin Kylätaksin pihaan, niin se sanoi, että pitkän matkan jälkeen kaikille maistuisi varmaan pieni iltapala...on nimittäin niin palveluhenkinen.. Kun kukaan ei vastustellut mentiin sisään ja asettauduttiin sohvalle, perämies lattialle. Otettiin Kylätaksin kanssa punaviiniä. Se sanoi, että sama pullo, jonka olin kiitoslahjaksi hälle vienyt, edellisvuonna. Olin tuolloin mamman kanssa ollut syksyä torpalla viettämässä. Ja kun ulko-oven lukko oli vähän ränkkä, niin yhtenä aamuna ei saatu ovea sisältä auki. Siinä sitten jalat ristissä tuskattiin, että mitä nyt....ei päästä Pikkulaan. Onneks Kiirepakolainen muisti Torpanmyyjänaisen neuvon: mikä tahansa hätä tulee, soittakaa taksille! Ja todettiin, että eikös tämä nyt ole todellinen hätätilanne, soitetaan taksille. Niin tehtiin ja taksi tuli ja Kylätaksi kiinnitti ulkopuolelle pudonneen ovenkahvan paikoillen ja avasi ulko-oven, naurua pidätellen moikkasi ja lähti muihin hommiinsa ja me Pikkulaan hirmu vauhtia...päästiin yhtäaikaa, kun se on sellainen kaksreikäinen. Tästä kiitoksena hommattiin Kylätaksille tuo viinipullo, jota nyt siemottiin.

Ilta jatkoi pimenemistään ja  matkaa oli  jäljellä. Eikä passannut alkaa liikoja lotraamaan kun sokerijuurikaspellon yli vielä oli noin 400 metriä.... Kylätaksi sanoi, että se voi lainata sukset, kun ei oo pellolla hankikantoa. Ihmemies tuo Kylätaksi, sillä on kaikkea mitä vaan voi tarvita. Kerrankin kun sähköhella hajos, niin se alta aikayksikön kaivoi jostain varastoistaan vanhan toimivan hellan ja kiikutti sen meille. Mulle siis lainattiin sukset ja  Perämiehelle  pulkka, missä se voi vetää Onnenpipanat torpalle. Hyvästeltiin Kylätaksi,  kiitettiin kyydistä ja vieraanvaraisuudesta, varustettiin retkikunta asian vaatimalla tavalla, pakattiin tiput reppuun, onnenpipanat pulkkaan ja lähdettiin sokerijuurikaspellon yli kohti sen laidalla häämöttävää torppaa. Siinä vapaalla hiihtotavalla suihkiessaan Kiirepakolainen muisteli, että edellissyksynä ei ollut juurikasta, vaan teollisuusperunaa.... katseli onnellisena hitaasti lähestyvää torppaa ja huomasi että lentotuhkatkin seurasivat perässä hiljaa suhisten...