MIELI

Mieli istui odotushuoneessa, se oli menossa lääkäriin. Katseli muita odotushuoneessa olijoita. Jalkapotilaalla oli saattaja mukana. Juttelivat siinä matalalla äänellä. ”Kummallista kun täällä ei ole jonotusnumeroita, mistä ne nyt tietää kenen vuoro on milloinkin!” sanoi saattaja. ”Niin, eihän tässä tällaisessa ole mitään mieltä!” kommentoi jalkapotilas, ”Tai voihan olla, että ne katsoo päältäpäin sairauden laadun ja kutsuu tärkeysjärjestyksessä!” ”No se olisi kyllä mielekästä”, totesi saattaja ja nyökytteli viisaan näköisenä päätään.

Lääkärin ovi aukesi lennokkaasti, se vilkaisi odotustilaan, viittoili valkoisella hihallaan ja kutsui sisään jalkapotilaan. Jalkapotilas iski silmää saattajalle, ”minähän sanoin....”. Tovin kuluttua ovi jälleen aukesi ja jalkapotilas tuli ulos ja sanoi, että jatkotutkimuksiin, röntgeniin, sitten vasta tiedetään vamman laatu.

Lääkäri kutsui mielen sisälle. ”No, mikäs meitä vaivaa?” se kysäisi. ”Minulla on vähän paha olla” sanoi mieli melkein änkyttäen. ”Onko jo pitkäänkin vaivannut tuo oksennustauti?” tenttasi lääkäri ja kirjoitteli jotain papereihinsa. ”Eee-ei, tai siis joo, vähän aikaa...., mutta ei minua varsinaisesti okseta, minä olen vaan muuten kipeä.” ”Ai ripuliako vain?” tokaisi lääkäri. ”Ee-ei, ei mitään sellaista vaivaa, on vaan muuten paha olla” sanoi mieli ja alkoi tuntea olonsa tosi vaivautuneeksi. Lääkäri kirjoitti taas jotain papereihinsa ja mumisi ja mutisi pöytäänsä vasten.

Mieli mietti, että miten ihmeessä tämän nyt selittäisi, kun ei oikein tiedä missä kohtaa se mieli on, että mihin niinkun sattuu...onko se päässä, rinnassa vai missä. Ja koskeeko siihen? Laitetaanko siihen laastari? Otetaanko särkylääkettä jos siihen koskee? Vai laitetaanko salvaa? Mieli tunsi olonsa neuvottomaksi, mitä nyt sanoisi, miten selittäisi....

Lääkäri lopetti kirjoittamisen, oikaisi selkänsä ja kumisi tympeän oloisena jostain yläilmoista, että ”kertokaapas nyt mikä vaivaa, niin päästään asiassa eteenpäin!” Mieli parka oli täysin häkellyksissä, ei tiennyt mitä sanoa, kun ei oikein tiennyt itsekään että mikä vaivaa. Olisi juossut ulos, jos olisi kehdannut.  Sitten se muisti jalkapotilaan. Sanoi reippaalla ja kuuluvalla äänellä lääkärille, että täytyisi päästä röntgeniin, jotta vamman laatu selviäisi. Lääkäri meni kysymysmerkiksi ”miten niin röntgeniin”? ”No kun minulla on jalka kipeä” vastasi mieli reippaasti. ”Jaahas, sanoi lääkäri, olisitte heti sanonut”, kumartui kirjoituspöytänsä ääreen, mumisi ja mutisi ja ojensi mielelle lapun.

Mieli lähti kiireenvilkkaa ja helpottuneena lääkäristä röntgenlähete laukussaan.