Päivä oli perjantai. Aurinkoinen, lämmin päivä. Se on kokonaisena painunut mieleeni, tuoksuineen, väreineen, kaikkineen. Muistan miltä tuo päivä tuoksui. Keväältä, asfaltilta, vanhoilta mapeilta ja papereilta.... Noin päivänä ihan tavallinen päivä, muitten päivien joukossa. Siinä oli kuitenkin yksi erikoisuus.

Työpaikallani näpyttelin yhä tiuhenevaan tahtiin puhelinta. ”Haloo, kuuluuko mitään, tapahtuuko mitään... soitan uudestaan!” Ja minähän tyttö soitin, soitin ja soitin ihan häiriöksi asti.

Lopulta sain tiedon. Tuohon päivään oli tullut uusi tuoksu. Uusi ainutlaatuinen tuoksu. Tuoksu jota ei koskaan aiemmin ollut olemassakaan.

Kun olin Kilowatin hälyttänyt, valkoinen jättinalle oli haettu, henkilökunta ohitettu, niin, etten edes kuullut heidän puheitaan enkä huomioinut estelyitään, pääsin perille. Siinä se oli. UUSI TUOKSU. Ensimmäinen lapsenlapseni. No olihan siinä äiti ja isäkin, voipuneina, onnellisina, mutta se käärö! Sydämeni pompotti täyttä rumpua. Tummat märät hiukset, kulmakarvat, pienet punaiset sormet ja kynnet, kaikki. Täydellinen paketti. Uusi elämän tuoksu. Pikkuinen poika. Pikkuinen härkä-poika.  Mummin kullanmuru.

Tänään tuosta päivästä on kulunut 16 vuotta. Hyviä vuosia kaikki tyynni. 

ONNEA MUMMIN KULTAMURULLE!