KÖYLIÖSSÄ, KIULON TORPALLA TOUKOKUUSSA 15.5.2010

Perjantaina, menomatkalla Huittisten kohdalla yllätti ukkoskuuro, Ukko puhui, salamoi ja vettä änkes sellaisella voimalla, että Kilowatti hidasti vauhtia, kun meinas pisarat tulla tuulilasista läpi, hui. Vaan kun saavuttiin Kiulon torpalle, siellä oli ihan kuivaa. Orvokit ihan nuukuksissa, joten ensimmäisenä annoin niille elämänherättävää vettä.

Lauantaiaamuna ihanasti nukutun yön jälkeen jo kuudelta aamulla tälläydyin kahvikupin kanssa puutarhakalusteisiin ja kuuntelin lintujenkonserttia ja katselin niiden kevätkisailua. Viime syksynä yksi pönttö oli pudonnut puusta ja Kilowatti sen asettii maahan talon seinustalle. Ja kukas muu kuin herra kirjosieppo sen oli itselleen varannut, pikkurivitalon omalla pihalla. Rouvaa ei ollut vielä näkyvissä. Telkät ovat jo kotiutuneet, kiitävät pihan ilmatilassa kuin kotonaan. Sepelkyyhky on muuttanut entiseen paikkaansa, nelilatvaisen kuusen uumeniin, siellä ukeltelee. Sinitiainen on edelleenkin varaamassaan vanhanomppapuun vinopöntössä, onneks ei ihan vesi sisään sada, kun on niin hassusti vinollaan. Linnuista ei sitten ole yhtään kuvaa, kun mun kälynen kamerani ei niitten päälle ymmärrä yhtään mitään. Muita kuvia sitten on senkin edestä, koittakaa kestää tämä turnee.

Istuin ja hörpin kahvia, yöppä päällä ja tukka pystyssä. Ja annoin kameran kiertää:

Ensin pihan valtava sembramänty, joka kylvää jättiläiskäpyjä. Tämä on myös oravien lempipuu. Käpyruokaa on ja siinä on poikasten hyvä temmeltää. Ne painavatkin valtavalla vauhdilla rungon ympäri ja ylös ja alas jahdaten toisiaan (ei niitä vielä kyllä näkynyt):

Kamera kiersi seinustalle ja ikuisti vanhan lyhdyn ja Perämiehen asuinilmoituskyltin:

Sitten se bongasi manuaalisen ovikellon ja seinustalla kiikkuvan navetassa talvehtineen muratin, josta en oo varma onko se hengissä vai ei:

ja kysymyksen: Kuka menee maidolle?:

Navetan kattoon Kilowatti vaihtoi ehjät tiilet talven särkemien tilalle:

Kun nosti jalat pöydälle ja vähän kellisti, niin maisemat muuttuivat. Tammenoksat levittäytyvät päälleni, minun ja taivaan väliin:

Tiputtelivat leudonssa tuulessa näitä viimesyksyisiä tötteröitään, että pöytä kolisi (ja pää) ja kahvikuppi:

Taivaalla purjehti välillä pöyhkeitä poutapilviä antaen hetkeksi suojan auringonpaahteelta:

Keinuun, tuossa vieressä, laitoin orvokeita koriin istumaan ja kiikkumaan. Kuvan vasemmassa reunassa omalla plantaasillaan Perämies suorittaa arkeologisia kaivauksiaan. Kuinkahan monta kertaa se on maan jo kääntänyt noin puolen metrin syvyydeltä. Torpalta löytyneeseen koirankoppiin ei suostu menemään, paitsi katolle, jos sinne laittaan houkuttimeksi nakin. Sanoi, että koppi on liian pieni sen kokoiselle koiralle, jolla on vielä niin iso egokin:

Keinun vieressä keekoilee känkkäränkkäomppapuu. Ikivanha, juuri ja juuri pysyy pystyssä, mutta se on mun suojelukohde. Viime syksynäkin väänsi kokonaista 13 omenaa, vihreitä, kivikovia ja niin happamia, että vieläkin suussa vetää kun ajattelee, Mutta kukkii kauniisti, kun sen aika koittaa:

Nyt sitten täytyy jo irrottaa pyrstönsä tuolista ja lähteä tallustamaan. Ensimmäisenä tietenkin narsissit, kun ne loistaa kilpaa auringon kanssa. Nyt vasta huomasin, että siinähän on öttiäispariskunta puuhissaan:

ja niin näyttää olevan yksinäinen mönkijä tässäkin, on varmaan aamukastetta juomassa:

Sitten raprperiplantaasille ja hih, hengissä ovat, kaikki kaksi, jotka viimevuonna istutin. kukkaako se jo heti vääntää:

Ja tuolta pilkistää keskeltä kulkureittiä siinä jo varmaan ikuisuudet asunut jättiläisruiskukka. Sen kyllä taidan siirtää penkkiin, kun Kilowatti vetelee sen aina poikki ruohonleikkurinsa kanssa:

ja tämä turnee päättyy tontin takanurkalla olevaan kielomattoon, joka leviää ja leviää. Edellinen omistaja sanoi istuttaneensa metsäkielon juurakoita tähän joskus 70-luvun lopulla, näyttävät kotiutuneen hyvin.  Näkyy muutamissa vähän nuppujakin:

Eihän ollut ihan hirveen pitkä matka, toivottavasti ette jo ihan kyllästyneet. Meinasin tähän koko kameran tyhjätä, mutta jätin suosiolla marja-aronian kukkanuput ja koivun hiirenkorvat tiedostoon oleilemaan.

Mutta pitäähän tähän nyt kuitenkin laittaa yksi navettalöytö, jonka raahaan vielä ulos kukkien istumatelineeksi. Tuo keinuheppa on mun tyttelin lapsuusheppa, aatella että sekin on jo 37 vuotta vanha keinuheppa, vähän on takalisto kärsinyt: