Taistelu ja voitto

Äidin terveydentila oli mielestäni kummallinen. Oireet jatkuivat ja pahenivat. Suoritin kotilääkärin nettitutkimuksen ja diagnoosini oli II-tyypin diabetes. Listasin oireet paperille ja lähetin äidin terveyskekukseen. Hän oli ojentanut oirelistan lääkärilleen. Kaikkitietävä lääkäri käsitteli oireen kerrallaan ja määräsi, jos määräsi, yksittäisen oireenmukaisen hoidon. Esim. pahentuvaan, jatkuvaan suun kuivuuteen: kaksi lusikallista ruokaöljyä päivittäin! Ei verikokeita, eikä muitakaan. Niine hyvine äitini läksi kotiin oireitaan potemaan. Osti oikein virgin-oliiviöljyä, parasta mahdollista....

Lähdin äitiä kaupassa käyttämään viikko tuon terveyskeskuskäynnin jälkeen. Oireet olivat vaan voimistuneet, hän oli vaaleanharmaa kasvoiltaan ja jouduin häntä taluttamaan. Minulla sattui olemaan laukussa verensokerin testilaite. Otin testin ja voi taivas. Lukemat olivat niin korkeat, että koti-mittarini ei niitä enää pystynyt näyttämään. Sitten paninkin hösseliksi ja siltä istumalta terveyskeskukseen. Oli terveydenhoitajaa, omalääkäriä, kotisairaanhoitoa. Omalääkärin vastaanotolla sain vaatimalla vaatia verikokeet, ym. Ja lopputulema oli se, että insuliiniahan hän joutui määräämään. Kotisairaanhoito kävi pistämässä. Lääkärin määräämä insuliiniannos oli liian pieni ja tilanne paheni. Ja eikun taas lääkäriin ja sitten vaadinkin jo sairaalalähetteen. Siellä viikon aikana tilanne saatiin rauhoitettua. Äitini toipui. Tuli jälleen normaalinväriseksi, oireet helpottivat. Kävelykin alkoi sujua paremmin. Ja minun raivoni laantua. Ja sairaaladiagnoosikin oli selvä: II-tyypin diabetes, pilleri- ja insuliinihoito.

Mitä ihmettä tekee sellainen iäkäs ihminen, jolla ei ole puolestataistelijaa. Kuolee kotiin, luulisin.

Tilanteen rauhoituttua oli taas vuorossa äidin kaupassakäyttäminen.

Päätteeksi istahdimme höpöttämään ja nauttimaan glögin! Ulkona pakkanen paukahteli, sisällä oli lämmin ja hyvä mieli. Kamerani ikuisti tuon voittojuhlan.  Jälleen kerran voitto kotiin, ja skool!