Sain pyynnön kuvittaa SusuPetalin "Kässäristä kirjaksi. Kai" 3. osan. Minähän tyttö ilahtuuneena sanoin, että Jessss! Kuten yleensä aina, teen ensin ja mietin vasta sitten. Vaikka tämä olikin hauskaa ja leikkimielistä, otin kuvittamisasian kuitenkin tosissani. Ajattelin, että mitä olenkaan taas mennyt lupaamaan, enhän minä ole sellaista koskaan aiemmin tehnyt: pyynnöstä kuvittanut, hui. Että SusuPetalin sanat kuvaksi!

Luin kässäriä, moneen kertaan. Poimin yksittäisiä kohtia. Tuleeko mieleeni mitään? Syntyykö mielessäni kuvaa? Mikä on se kohta, jonka kuvalla korostaisin? Mikä on se olennainen, jonka sanoista muodostaisin kuvan? Luin uudelleen osat 1 ja 2. Koitin muodostaa näkemyksen Käsikirjoittajasta. Käsikirjoittajan ilmemaailmasta. Pukeutumisesta. Kaksosista. Mikasta.

Mielikuvituksenii lähti kieppumaan Käsikirjoittajan ympärillä, olihan hän päähenkilö. Mielikuvittelin hänet hyväksi, kiltiksi perheenäidiksi, joka uhrautuneena on hoitanut kotiaan, miestään ja lapsiaan, itsensä sivuuttaen. Sellaisen ihmisen ilmeen halusin kuvaan. Ikäänkuin uudestisyntyneen ja itsensä uudelleen löytäneen ihmisen ilmeen, vaisun, mutta iloisen. Kaksoset mielikuvittelin melko kilteiksi lapsiksi, jotka pitivät käsikirjoittajasta, mutta eivät niin kovasti olleet kiinnostuneita käsikirjoittajan puuhista. Aviomies Mika halusi näyttää kiinnostuneelta ja myötäelää käsikirjoittajan tuntoja, vaikkei todellisuudessa niin kiinnostunut ollutkaan. Ja tällaiset hahmot ilmeineen minä päätin saada kuvaksi.

Tarinasta poimin kohdan kun perhe oli iltateellä. Kaikki yhdessä. Yhtäaikaa. Halusin kuvaan koko perheen. Siitä SusuPetalin kappaleesta halusin kuvan. Siinä oli ydin. 

Ja sitten ei muuta kun Illustrator auki ja hiiri suihkimaan. Käsikirjoittajan hahmo syntyi melkeinpä ensimmäisillä hiirenjuoksuilla. Ilmettä jouduin kyllä useampaan kertaan muokkaamaan. Kaksoset olivatkin sitten vaikeampi juttu. Piti tavoittaa nykynuoren olemus ja ilme. Piti löytää ilme, josta paistaa samanaikaan rakkaus Käsikirjoittajaan ja välinpitämättömyys itse kirjaan.  Mika oli taas helpompi ilmeistää: hän oli ylpeä vaimonsa aikaansaannoksista. Hänelle piti saada ihmettelevänylpeänhämmästelevä ilme. Kaksosten ilmettä väänsin ja väänsin ja kokeilin ja kokeilin. Katsoin itseäni peilistä ja yritin saada haluamani ilmeen kasvoilleni. Hah-haah-haa - eipä onnistunut. Unohdin peilin ja väänsin ja väänsin, niin kauan, että olin suht´tyytyväinen ilmeisiin. 

Sitten vaan väriä vaatteisiin ja kasvoihin ja rekvisiitat: Käsikirjoitukset saivat iloisesti lennähdellä, koska Käsikirjoittaja ilakoitsi julkaisu-uutisesta.  Pöydälle ehdottomasti pöytäliina, koska Käsikirjoittaja oli siivonnut juhlistaakseen kirjansa julkaisua. Ja liinalle vaasi ja kukkanen, juhlan kunniaksi ostettu. Siinä se oli. Kuva. Sellainen siitä tuli. Minun näköinen. SusuPetalin sanoista muodostettu. Minulla oli hauskaa, ihan hirmusen hauskaa. Kiitos Susu.