NUOTIOLLA

Voi sitä jälleennäkemisen riemua, mitä Kiirepakolainen sydämessään tunsi, kun Onnenpipanat saapuivat. Halattiin lämpimästi ja vaihdettiin kuulumiset. "Hyvä kun kerettiin tulla, on nimittäin keikkaa ihan mahottomasti, kun on tää taantuma ja kaikki..." sanoivat ja ojensivat mukanaan tuomansa säkillisen kuivaa koivuhalkoa. Saatiin sitten nuotioonkin vähän uutta puhtia. Ei sitä yhellä luudalla kauaa paistatella. Kiirepakolainen kaivoi muonitusrepustaan savustettuja ryynimakkaroita jotka tikutettiin ja laitettiin nuotion lämpöön. Savustetussa ei näkyisi nokikaan niin selvästi. Perämies sai makkarantuoksun kuonoonsa ja muuttui rauhattomaksi. Sovittiin, että Perämies saa ensimmäiset appeet, koska sen piti mennä tienposkeen kyytiä metsästämään... oli sen vahtivuoro ja oli sillä kyllä parempi vainukin. Puolen tunnin löyseissä kyytivahtia pidettäisiin. ”Tulen sitten päästämään sut...ja älä nyt sitten tällä kertaa vahtiin nukahda!” Ei oo pelkoo, murahti Perämies ja pyyhkäisi ryynit kuononpielestä kitaansa ja jolkutti vahtipaikalleen.


Tiput ensin arastelivat nuotiotulta, niitten emo kun oli varoittanut että, ”grilliin voitte joutua jos ette pidä varaanne”. Rauhoittuivat kuitenkin, kiittelivät makkaravalintaa ja nokkivat tyytyväisenä ryynejä. ”Hienostunut maku, oivallinen bucké..., mutta servetit puuttuu.. niin ja punaviini, tämän kanssa sopisi ehdottomasti erikoisen hyvin andalusialainen vinotinto..”. Sanoivat, että olivat tottuneet pöytätapoihin, kun kuuluivat johonkin ylvääseen leghorn-kanojen sukuun. ”Pukee ja pukee.. minä teille tintot ja lekhornit näytän” tulistui Kiirepakolainen, ”pyyhkikään nokkanne lumihankeen, imekää siitä vettä ja lakatkaa piipittämästä”. ”Pientä erähenkisyyttä, porfavor!”...sanoi ja oli tyytyväinen kun muisti yhden sivistyssanan...


Kun savuryynimakkaran vaikutus alkoi levitä kehoon, kaikenlainen kapinahenki oli tipotiessään ja ihmeellinen rauha valtasi matkaajat. Kiirepakolainen myhäili tyytyväisenä ja entisenä partiolaisena viritti laulun ilmoille, se oli oppinut sen Haagan Sirkuissa nuoruusvuosinaan. Sävelen yksinkertainen poljento tarttui muihinkin ja kuorossa hoilattiin, että metsä raikas, F-duurissa...sävellaji kun tuntui sopivan jokaisen äänialalle...


 

Kuorolaulannan keskeytti ääni ylitse muiden. ”Taksiiii, tääl on taksiii!!!”, ulvoi Perämies tienposkesta! Onnenpipanat iskivät silmää toisilleen ja läppäsivät kättä orastavan onnen merkiksi, komensivat tiput jonoon ja pyyhälsivät Perämiehen lumeen tekemiä jälkiä pitkin kohti tienlaitaa. ”Joo menkää menkää, kyllähän mä tämän nuotion...” ja potki lumet kekäleiden päälle.......vähän hämmästeli sammuvasta nuotiosta nousevia suhisevia tuhkakiekuroita...... muisteli, että Isopeikko oli varottanut luudan polttamisesta syntyvää lentotuhkaa..... ”noh, näillä mennään” tuumas, pakkas reppunsa ja taapersi muun revohkan perässä kohti tienposkessa seisovan taksiauton valoja.....


 

- jatkuu -