TORPPA

Torppa läheni metri metriltä. Kiirepakolaisen sydänalassa tuntui outoa tikutusta. Se hidasti jo muutenkin hidasta vauhtia ja lopuksi istahti lumen valtaamalle juurikaspellolle...”hei, jarrua vähän, ettet päälle aja”, huusi perämiehelle ja komensi joukon viimeiselle leiritykselle ennen matkan päätepistettä. Se halusi saada koko nautinnon ja katsella kuutamossa uinuvaa torppaa, pitkän, mutta rikkaan matkan päätä. Makusteli suussaan tunnetta, kun avaisi ulko-oven....kokeili repustaan, että avaimet ovat tallella. Tallessa on, ja pulkassa istuvat onnenpipanat läppäsivät taas onnen merkiksi kättä. Repussa köllivät tiput rähähtivät kun niitten yöunia häirittiin avaimenkilinällä...”arvonsa tuntevat leghorn-kanasuvun jälkeläiset ovat tottuneet rauhallisiin ja makeisiin yöuniin, joten, please....!” ja loppumutina hukkui repun poimuihin. ”Peace!” sanoi kiirepakolainen ja oli taas ylpeä sivistyssanavarastostaan.


Oli aivan hiljaista, mikään missään ei liikkunut, ei edes perämies vaikka tunsi kuonossaan jo reviirinsä tuoksut. Kiirepakolaisen mielen valtasi suunnaton rauha, raukeus, lämpö ..vaikka lumessa istuikin. Se mittaili katseellaan rajakuusikon takaa pilkistelevän torpan ääriviivoja ja hitaasti silmät vaelsivat saunalle, navetalle, Yöjalkaan....”tiput saavat majoittua Yöjalkaan” se tuumi, ”siellä kun on se yläorsikin, ne tuntevat olonsa kotoisaksi” ja oli tyytyväinen keksimäänsä asutusjärjestelyyn. ”Itse kyllä menen prinsessankammariin”, ajatteli ja hehkutteli mielessään sängyssä olevien uusien pussilakanoiden pehmeyttä. ”Ensin kyllä laitetaan kaikki uunit tupruamaan” ja muisteli että torpalla on tulitikkupuntti siinä hellan nurkalla ja kuivia halkojakin tuli viimeksi sisälle vietyä.


Siinä istuessaan ja pohtiessaan se tunsi olevansa elämän suurten kysymysten äärellä, mieli avoimena. Pitkä oli ollut matka, ja rasittava..”bussilla olis päässyt kolmessa tunnissa” ajatteli, mutta ei olisi vaihtanut tapahtumarikasta matkaansa muutaman tunnin bussiköröttelyyn. ”Liian simppeliä meikäläiselle”..kiteytti ja päästi kaupunkilaistuneen mielensä maalaislentoon joka melkein lentotuhkaan törmäsi siinä hötäkässä. Maalaisilmasta saa voimaa ja imaisi sitä keuhkoihinsa aimo annoksen. Se muisteli keväistä lannantuoksua kun viljelijät puursivat juurekaspellolla ja levittivät lantaa jollain ihme heittelykoneella niin että se levisi tasaisesti joka paikkaan. Ja perämies oli viivana pellolla ihanassa lemussa pyöriskelemässä, niin että koko torppa tuoksahti, kun se kotiutui ympäristööntutustumisretkeltään. ”Maalla maan tavalla”, muisti ajatelleensa, ja kävi itsekin pellonreunalta vähän voimaa kukkapenkkeihin...


Kiirepakolainen tunsi olevansa onnellinen, se hyräili ja tapaili mielessään nuotteja yhteen italialaista alkuperää olevaan lauluun, jonka se oli oppinut kansakoulussa, Maanantaikuorossa.....


”Niin paljon maailmassa hassutellaan,

sen myös mä teen, sen myös mä teen,

jos joskus hetki tuopi haikeuttaan,

ja kyyneleen, ja kyyneleen,

voin silloin minä tanssia ja nauraa,

se helpottaa, se helpottaa.....

Funiculii, funiculaa,

funiculii, funiculaa, lalllalalllaaaa”


kajautti laulun menemään että kylä raikas. Rajakuusikosta alkoi kuulua kahinaa. Korppi lennähti kuusenlatvaan ja kraakkui varoitusäänen, johon alemmalla oksalla istuva Harakka yhtyi. Kiirepakolainen pikaisesti tulkitsi äänen merkiksi, että yöllinen laulanta olisi lopetettava ja lakattava häiriköimästä keskellä maalaisidylliä. Päätti että vielä hetken nautittaisiin matkanteosta, leirityksestä ja ihanasta perillepääsyn jännityksestä, kaivoi muonitusrepustaan eväät, tarkkaili kuun valaiseman torpan ääriviivoja ja myhäeli tyytyväisenä....Korppi ja Harakkakin hiljenivät ja jatkoivat keskeytyneitä uniaan. Yöllinen rauha ja hiljaisuus palasi Ehtamon kylään... Perämiehen vetämässä pulkassa istuvat onnenpipanat iskivät silmää ja läppäsivät kättä vallitsevan onnen merkiksi.