Minä olen nähnyt Kiireen. Elävänä. Sillä oli kaikki vaihteet päällä jo ennen kuin muut olivat edes käynnistyneet. Kapusi tuulispäänä viidenteen kerrokseen rappuja pitkin, koska arveli olevansa perillä ennen mielestään liian hidasta hissiä. Käytävällä, kannat kopsuen ohi juostessaan se hoiteli yhdellä huomenella useamman henkilön, jotka kaikki tosin istuivat eri huoneissa. Se loikki kuin heinäsirkka kahvia hakemaan sellaisella vauhdilla, että tuli itseään vastaan kahvikupposen kanssa ja siinä ohi mennen käväisi myös siellä missä kuninkaatkin ovat yksinään. Se äänteli sellaiseen tahtiin, että sen oli nielaistava joko alku- tai lopputavuja, jotta ehtisi kaiken sanoa. Hitaammat eivät korviaan ehtineet valmistaa kuulemaan, kun kaikki oli jo ohi. Sanottu.

Tämä Kiire tosin oli siitä harvinainen, että oli samalla myös tehokas. Ainakin näytti tehokkaalta. Ainakin tehokkaasti karisteli muilta viimeisetkin unenrippeet silmistä.

Vaan kaikella on seuraamuksensa. Tehokkuus lakkasi ja vauhti katosi, kun ankea, kamala migreeni kaatoi Kiireen useaksi päiväksi petiin, pimeään huoneeseen. Ja niin sille kävi kuin autoilijalle, joka kaahaa tuhattajasataa seistäkseen sitten ahdistuneena jokaisissa punaisissa valoissa.

Muilla oli päivän päätteeksi pohkeet kipeinä, kantapäät hellinä ja syke korkealla pelkästä Kiireen näkemisestä.

Olin jo kauan ennen Kiireeseen tutustumista hidastellut. Ja sen jälkeen pakoillut. Tehokkaasti!

 

Sain Elegialta viisi sanaa. Tämä on yksi niistä, eli Kiire.