Meidän 100-vuotias torppamme eteläisessä Satakunnassa. Tänne entiselle kartanon torpparin pikkutilalle me halutaan Nelli-koiran kanssa muuttaa asumaan. Rakas ukkokin halutaan mukaan, kunhan pääsee eläkkeelle. Me halutaan kaupungista pois, kiireitä pakoon. Tämä meillä kaksi vuotta ollut paikka on vienyt sydämeni. Tänne minä pakenen. Pakenen kiirettä, kireitä ilmeitä, ratikassa töniviä ihmisiä, meteliä, välinpitämättömyyttä, markkinatalouden luomaa kaaosta, rikottuja kaljapulloja koiralenkillä. Tänne minä pakenen, vedän keuhkot täyteen tuoksuvaa ilmaa. Tämä on hyvä pakopaikka. Saisinpa vielä talliin hevosen, jolla voisi karauttaa kyläkaupalle.......sitten en kyllä kaupunkiin enää palaisikaan.

Pihapiirissä on iso navetta, sauna, 1800-luvun Pohjanmaalta siirretty suloinen Yöjalka eli aitta.

Ulkona tuoksuu maa, ruoho, tammenterhot kopsahtelevat pöydälle. Omena- ja marjasato on kypsynyt. Ajatukset taivaltavat menneissä ajoissa. Voin melkein nähdä ja kuulla torpan entisten asukkien hahmot puuhissaan. Kuuntelen puiden suhinaa ja jostain pellolta kuuluvaa traktorin ääntä. Juoksen sadepisaroiden välistä ulkohuussiin. Jossain kaukana haukahtelee hirvimiesten koira. Linnut rääkyvät. Hanhilla on syysmuutto meneillään.
Kuuntelen pönttöuunissa palavien puiden ritinää ja tunnen lämmön saavuttavan seinien vanhat hirret.  Yläkammarin leveällä sängyllä kuuntelen hiljaista musiikkia radiosta: Hectorin pop eilen toissapäivänä..... Nellikoira köllii ketarat pystyssä sohvalla. On ihan naatti loikittuaan naapurin pellolla ja kaivettuaan esiin kontiaisen käytäviä. Siemaisen punaviiniä, keskipäivän aurinko kurkistaa ikkunasta, kultaa vaahteroiden syksynkeltaiset lehdet. Ehtoolla lämmitän saunan ja piparminttulöylyt pehmittävät nahkaani.